Insplanin toimitusjohtaja vaihtuu joulukuussa

7.11.2022

Insplanin hallitus on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi Markus Väyrysen 1.12.2022 alkaen. Nykyinen toimitusjohtaja Mika Seppänen jatkaa Insplanin varatoimitusjohtajana.

Markus Väyrynen on toiminut Insplanin hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2020. Insplanin toinen perustaja ja nykyinen toimitusjohtaja Mika Seppänen jatkaa yrityksen merkittävänä omistajana, hallituksessa ja varatoimitusjohtajana vastaten muun muassa asiakkuuksien ja uusien liiketoimintojen kehittämisestä.

Markus Väyrysellä on yli 20 vuoden monipuolinen kokemus palveluliiketoiminnan johtamisesta ja hallitustyöstä rakentamis-, tietoliikenne-, IT- ja energiasektoreilta. Edellisessä operatiivisessa tehtävässä Väyrynen oli Sitowise Oy:n toimitusjohtajana. Viime aikoina hän on toiminut neuvonantaja- ja hallitustehtävissä.

Insplan Oy on energia- ja tietoliikenneverkkojen asiantuntijapalveluihin erikoistunut yritys, jonka palvelut kattavat verkkojen elinkaaren aina suunnittelusta rakennuttamiseen, kunnonhallintaan ja projektinjohtoon.