Loisteen toimitusjohtajaksi on nimitetty Lasse Aarnio
27.3.2023
Energiayhtiö Loisteen hallitus on nimittänyt KTM Lasse Aarnion Loiste-yhtiöiden toimitusjohtajaksi. Hän aloitti Loiste-yhtiöiden talousjohtajana vuoden 2021 lopussa, ja on toiminut myös yhtiön vt. toimitusjohtajana lokakuusta 2022. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa 20 vuotta Fortumilla ja neljä vuotta Gasumilla.
Loisteen omistavat Kajaanin kaupunki, Sotkamon kaupunki sekä Kanerva Energia Oy. Yhtiön liikevaihto vuonna 2022 oli 121,7 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa oli keskimäärin 32 työntekijää. Loiste-yhtiöiden pääkonttori sijaitsee Kajaanissa.
Uutiset
Norjan energiamurros törmää sähköverkon rajoihin
Heikki Hallila nimitetty Calefa Oy:n toimitusjohtajaksi
Itä-Uudestamaasta tulee vihreän siirtymän klusteri?
Kuudesluokkalaiset pääsevät työskentelemään tekoälyllä NYT Yrityskylässä
Schneider Electricin uutuus datakeskuksilleLidl saavutti energiansäästötavoitteen 249 prosenttisesti
Miksi kodin netti tuntuu hitaalta, vaikka nopeuden pitäisi olla kunnossa?