Mitä lämpöpumpun omistaja voi tehdä varautuakseen sähköpulaan?

8.9.2022

Kun sähkölämmityksestä siirrytään ilma- ja maalämpöpumppujen käyttöön, pientalojen yhteenlaskettu sähkötehon huipputarve voi pienentyä pienentyy 10 prosenttia. Lämpöpumppujen yleistymisen lisäksi huipputehon tarvetta pienentävät siirtyminen maalämpöpumppujen täystehomitoitukseen sekä uusien lämpöpumppujen paremmat lämpökertoimet kylmissä olosuhteissa.

- Jokainen lämpöpumpun omistaja voi osaltaan auttaa sähkönkulutuksen tasaamisessa. Suomessa sähkönkulutus laskee puolen yön jälkeen ja alkaa kohota jälleen noin kello 6 aamulla, lämpöpumppuvalmistaja Daikinin tuotepäällikkö Jussi Kummu kertoo.

Talvella Suomen sähkön tarve lisääntyy tyypillisesti aamuyön tuntien jälkeen 10–15 prosentilla. Kummun vinkki lämpöpumpun käyttäjälle on hieman korkeamman lämpötila-asetuksen ajastaminen lämpöpumppuun aamuyön ajaksi. Sähköä ei voi kotona taloudellisesti varastoida, mutta lämpöä voi ainakin jossain määrin. 

- Kolmen-neljän tunnin aikana saadaan varastoitua lämpöä talon seiniin ja lattioihin, jolloin aamupäivän aikana tarvitaan vähemmän sähköä asunnon lämmittämiseen, Kummu neuvoo. 

Kummu muistuttaa, että rakennuksilla on niiden massasta johtuva viive lämmityksen tarpeessa. Viive voi olla talon rakenteista riippuen jopa 3–5 päivää, joka mahdollistaa varautumisen myös kovempiin pakkasjaksoihin.

- Tällöin esimerkiksi ilmalämpöpumpulla voidaan nostaa sisälämpötilaa 2–3 päivän ajaksi 23–24 asteeseen lauhan sään aikana, jolloin lämpöpumpun hyötysuhde on parhaimmillaan. Pakkasen kiristyessä ilmalämpöpumpun asetuksen voi palauttaa 22 asteeseen ja sähköpattereiden termostaatit 20 asteeseen, jolloin lämmitykseen tarvittava sähköteho ei nousekaan niin paljon kuin tavallisesti.

Suomessa on käytössä noin 600 000 ilmalämpöpumppua. Lämmitysteholtaan alle 26 kW maalämpöpumppuja on käytössä hieman yli 140 000 kappaletta ja ilma-vesilämpöpumppujakin on käytössä yli 51 000 kappaletta. Kummu arvioi, että lämpöpumppujen käytön optimoinnissa olisi potentiaalia leikata valtakunnallisesti huipputehon tarvetta sadoilla megawateilla.

Kun sähkölämmityksestä siirrytään ilma- ja maalämpöpumppujen käyttöön, pientalojen yhteenlaskettu sähkötehon huipputarve voi pienentyä pienentyy 10 prosenttia. Lämpöpumppujen yleistymisen lisäksi huipputehon tarvetta pienentävät siirtyminen maalämpöpumppujen täystehomitoitukseen sekä uusien lämpöpumppujen paremmat lämpökertoimet kylmissä olosuhteissa. (kuva: Daikin)