Sähköbussia testataan Tampereella

5.3.2020

Tampereen kaupunkikuvasta erottuu kevään aikana Volvon vihreä sähköbussi. Huhtikuussa bussi ajaa Länsilinjojen liikennöimää linjaa 29. Kokeilun aikana Länsilinjat kartoittaa yhdessä linja-autoja valmistavan Volvon kanssa sähköbussin käyttöä kaupunkiliikenteessä ja nimenomaan Tampereen seudulla. Sähköbussi on tulevaisuuden ratkaisu, ja kokeilu on samalla oppimista ja kehittämistä molemmille yrityksille tulevaa varten. 

Perehtymistä tarvitaan, sillä vaikka sähköbussin hallintalaitteet ovat auton sisällä lähes samanlaiset kuin tavallisella polttoaineella käyvässä autossa, niin kaikki lataamiseen liittyvät seikat ovat uusia. Lataaminen puolestaan vaikuttaa niin kuljettajan kuin varikon ja huollonkin työtehtäviin. Esimerkiksi sähköbussi tulee ladata tietyssä paikassa, tietyin väliajoin. Miten lataaminen tehdään ja missä? Miten lataaminen vaikuttaa auton ajoaikaan tai kuljettajan työn suunnitteluun? Muun muassa tällaisiin kysymyksiin kokeilu antaa vastauksia.

Länsilinjat osallistui syksyllä Energiaviraston liikenteen infratuki -tarjouskilpailuun hankkeella, joka koski sähköbussien latausjärjestelmien rakentamista. Kaiken kaikkiaan Energiavirasto sai 11 eri infratukihakemusta, joista se tammikuussa myönsi tuen neljälle hakemukselle. Yksi voittajista oli Länsilinjat. Yhtiön hankkeen kokonaiskustannusarvio on 800 000 euroa, josta Energiaviraston tuki on 240 000 euroa.