Sähkönkulutuksen lasku kiihtyi lokakuussa

11.11.2022

Energiakriisi on saanut kuluttajat entistä tietoisemmiksi omista energiakuluistaan, ilmenee Energiateollisuus ry:n kuukausitilastoista. Prosessiteollisuuden kulutus väheni lähes kahdeksan prosenttia edellisen vuoden lokakuuhun verrattuna, muiden sähkönkäyttäjien kulutus laski lähes 13 prosenttia. Yhteensä kulutuksen lasku oli kaikki käyttäjät huomioiden yksitoista prosenttia. Tämän vuoden lokakuu oli monin paikoin jopa edellistä vuotta viileämpi, joten kulutuksen lasku ei selity vähäisemmällä lämmöntarpeella.

- Energian hinnoista ja saatavuudesta on keskusteltu paljon, ja se varmasti näkyy kulutuksessa. Oma vaikutuksensa on myös lokakuussa käynnistyneellä Astetta alemmas -kampanjalla, jolla on haluttu tukea kuluttajia energiankäytön tehostamisessa, toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.  

Kulutuksen lasku vähensi kotimaista sähköntuotantoa, joka väheni vuoden 2021 lokakuun 6,3 terawattitunnista 5,9 terawattituntiin. Eniten laski vesivoiman tuotanto (1,3TWh/2021 – 0,7 TWh/2022), samalla kun Olkiluoto kolmosen osittainen käyttö kasvatti ydinvoiman tuotantoa. Tuulivoiman tuotanto jatkoi kasvuaan.  

- On monellakin tavalla hyvä asia, että vesivoimaa on nyt tarvittu vähemmän kuin edellisenä syksynä, Leskelä sanoo. - Vesivoimaa käytetään tasapainottamaan kulutuksen ja tuotannon vaihteluita, ja nyt kulutuksen lasku yhdessä muiden tuotantomuotojen kasvun kanssa mahdollistaa sen, että vettä jää talveksi varastoon, Leskelä jatkaa.  

Sähkön tuonti laski edelliseen vuoteen verrattuna 1,7 terawattitunnista 1,3 terawattituntiin. Suomi oli seitsemänä päivänä jopa sähkön nettiviejä. Tuonti Ruotsista nousi vajaasta terawattitunnista 1,3:een, kun tuonti Venäjältä on päättynyt. Sähkön vienti suuntautui erityisesti Viroon, jonne vietiin 0,7 terawattitunnin verran sähköä, hieman enemmän kuin edellisenä vuotena.  

- Se kannattaa muistaa, että emme ole sähkön suhteen omavaraisia, vaikka tuottaisimme määrällisesti sähköä yhtä paljon kuin kulutamme, Leskelä toteaa. – Yhteiset sähkömarkkinat jakavat sähköä sinne, missä sitä tarvitaan. Sähköä tuodaan ja viedään joka päivä, jonka seurauksena kuluttajat saavat edullisempaa sähköä. Tuontia tarvitaan myös sähkön riittävyyden varmistamiseksi jatkossakin erityisesti silloin kun ei tuule, ja silloin, kun kulutus on esimerkiksi säiden takia huipussaan, Leskelä jatkaa. 

Sähkön kuukausitilasto